<< Takaisin

Yksinhuoltaja isälle apua!

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi. ***

Hiljattain yksin lastensa kanssa jäänyt isä tarvitsisi parisuhteen päättymisen vuoksi sohvan. Erotilanteessa sohva on jäänyt äidille.

Sohva toisi perheelle mahdollisuuden viettää luontevasti aikaa yhdessä olohuoneessa. Isä saisi sohvalla mahdollisuuden vahvistaa suhdettaan lapsiinsa haastavassa uudessa elämäntilanteessa. Myös astioista on puute.

Perheen isä tarvitsee myös apua siihen, että hän saisi itselleen uusia vaatteita. Hänen nykyiset vaatteensa ovat vanhoja ja kuluneita; aikansa palvelleita. Isän vaatteet hankitaan fysiologisen erityistarpeen vuoksi erikoisliikkeestä, joten vaatteet maksavat enemmän kuin normaaliliikkeestä ostettuna.

Uuden elämän rakentaminen ja tulevaisuuden toivon luominen on helpompaa, kun on jotain uutta päällä. Isän taloustilanne on tällä hetkellä sellainen, että rahat eivät riitä ostamaan näitä keräyksessä haettuja asioita.

Perheen tilanteen on kartoittanut ja heitä tukee: diakoniatyöntekijä Fiia Diekmann (fiia.diekmann@evl.fi)


Tavoitesumma
1 200,00 EUR
Kerätty 400 EUR
33%

Tämä kohde on suljettu