<< Takaisin

Voimavaroja uudesta sängystä

***Lämmin kiitos lahjoittajille! Vaikka keräyssumma ei aivan täyttynyt, niin saimme kuitenkin asiakkaalle uuden hyvän sängyn - kiitos loppuvuoden alennusmyyntien.*** Kajaanin seudulla yksinasuva, useista sairauksista ja allergioista kärsivä nainen tarvitsee apuasi.
Nainen on sairauksiensa takia osa-aikatyössä ja osittaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Sairauskulut sekä elämän varrella kertyneiden velkojen lyhennykset vievät kuukausituloista todella ison siivun. Nainen on jo pidempään haaveillut vaihtavansa 25 vuotta palvelleen sänkynsä uuteen, mutta jatkuvassa tiukassa taloustilanteessa siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Jokapäiväisistä menoista selviäminen on ollut ainut, mihin tulot ovat riittäneet, eikä pienistä tuloista rahat eivät ole kuitenkaan riittäneet sängyn hankintaan. Nainen toivoo, että uuden sängyn myötä myös selkä- ja lonkkakivut vihdoin helpottuisivat ja levollisempien yöunien myötä myös muu jaksaminen paranisi henkisesti kuormittavassa elämäntilanteessa.
Voisitko sinä olla lahjoituksellasi tukemassa tätä vähävaraista naista uuden sängyn hankinnassa, jotta pitkään taloudellisessa ahdingossa eläneen naisen elämä saisi valonpilkahduksen, joka antaisi toivoa paremmasta huomisesta.
Apua tarvitsevan naisen tilanteen on kartoittanut ja avun perille vie Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Minttu Pekkarinen
minttu.pekkarinen@evl.fi
p. 044 744 4267

Tavoitesumma
575,00 EUR
Kerätty 355 EUR
62%

Tämä kohde on suljettu