Vaasalainen isä on päässyt hankalasta tilanteestaan eteenpäin saamalla asunnon.
Asunnottomana ollessaan hän ei ole pystynyt tapaamaan lapsiaan kuin satunnaisesti toisten luona.
Nyt oman asunnon myötä lapset voisivat tulla isälleen - isän omaan asuntoon.
Asian merkitys on suuri myös lapsille.
Isä on myös saanut työpaikan. Pienipalkkaisen mutta kuitenkin. Palkalla ei kuitenkaan pysty ostamaan välttämättömiä normaaleita kodin esineitä - mattoja, mikrouunia, valaisimia, huonekaluja jne.
Tällä keräyksellä tuetaan isän kodin hankintoja sekä lasten isäsuhdetta. Vaikka ei isyyttä pelkillä tavaroilla tehdäkään asunnon tyhjät seinät kertovat lapsille omaa kieltään.
Isää auttaa ja hänen avuntapeensa on kartoittanut minna.hirvilammi@evl.fi
--