<< Takaisin

Tukea kotiin paluuseen tulipalon jälkeen

*** Tämä keräys on suljettu. Lämmin kiitos lahjoittaneille! ***

Kolmihenkisen perheen talo paloi kesällä 2019. Palaneen talon tilalle on rakennettu uutta taloa, jonka valmistumista on hidastanut rakennuslupien viivästyminen. Tilanne on ollut taloudellisesti äärimmäisen raskas perheelle. Etenkin, kun kahdesta vakavasta aivoinfarktista selvinnyt perheen isä on hakenut erilaisia töitä, siinä onnistumatta. Lisäksi perheen äiti on joutunut aika ajoin lomautetuksi koronan vuoksi.

Taloudellista ahdinkoa on lisännyt se, että perhe on joutunut maksamaan vuokraa väliaikaisesta asunnosta, sekä lyhentämään samanaikaisesti talolainaa. Nyt paluu uuteen taloon on lähellä, sillä talon pitäisi valmistua kesäkuun loppuun mennessä.
Voisitko sinä auttaa lahjoituksellasi tätä kovia kokenutta perhettä kattamaan asumiskustannuksia näinä muutamana kuukautena, ennen uuteen kotiin paluuta? Avullasi perhe pääsisi vaikeimman yli ja saisi arkeen suurta huojennusta, sillä edessä on vielä uuden kodin kalustaminenkin.

Perheen avuntarpeen on selvittänyt ja avun perille vie
diakoni Tanja Mäkelä
tanja.makela@evl.fi

--

Tämä keräys on Valitsesydamella.fi -kumppanuuskohde


Tavoitesumma
3 000,00 EUR
Kerätty 1580 EUR
53%

Tämä kohde on suljettu