<< Takaisin

Tukea isän ja tyttären tapaamisiin ja arjen asioiden hoitoon

Tapaturmaisesti urheillessa vammautunut nuori mies tarvitsee apuasi. Silmänräpäyksessä elämän suunnan muuttaneen onnettomuuden seurauksena hänelle jäi osittainen alaraajahalvaus selkäydinvamman takia. Miehen tytär asuu toisella paikkakunnalla, jonne julkisen liikenteen kulkuyhteydet ovat kehnot. Tapaamiset ja päivittäisten asioiden hoito sujui hyvin, kunnes isän käytössä ollut vanha auto todettiin niin kalliiksi remontoida, että se oli kannattamatonta.
Pienituloisen isän on lähes mahdotonta taloudellisesti hankkia uutta kulkuneuvoa rikkoutuneen auton tilalle ilman ulkopuolista apua. Sairaseläke riittää nipin napin peruselämisen kuluihin, kun oikein tarkasti elää. Oman auton käyttö mahdollistaisi isän ja tyttären yhteyden säilymisen pitkästä välimatkasta huolimatta ja helpottaisi arjen sujumista kauppareissuineen kokonaisuudessaan.
Monesta vaikeudesta selvinnyt ja elämään kuitenkin myönteisesti suhtautuva isä olisi kiitollinen avustasi. Ajo-oikeus hänellä on vain automaattivaihteiseen autoon, mutta sellaisenkin voi löytää kohtuuhintaan. Tule mukaan ja lahjoita, mahdollistetaan isän ja tyttären tapaamisten jatkuminen vammautumisesta huolimatta!
Tilanteen on kartoittanut ja avun perille vie Joensuun seurakunnan
diakoniatyöntekijä Jenni Kolehmainen
jenni.kolehmainen@evl.fi

Tavoitesumma
5 000,00 EUR
Kerätty 460 EUR
9%
Summa*
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa.