<< Takaisin

Taiteilijan ahdinko

Kymmenen vuotta sitten itselleen ahdistavalta tuntuvasta taustasta ja hengellisestä liikkeestä irtaantunut nainen tarvitsisi apua. Hänen tavoitteenaan on tuottaa nyt helpotusta toisille. Naisen erityinen missio on helpottaa toisia naisia kasvussa täyteen loistoonsa sekä tehdä maailmasta autismiystävällisempi paikka elokuvan, kirjojen ja laulun keinoin.

Nainen tarvitsisi kunnon tietokoneen, jolla voisi käsitellä isokokoisia videotiedostoja ja editoida elokuvia sekä johon voi ladata elokuvaohjelman ja äänien käsittelyyn tarkoitetun ohjelman. Lisäksi tarve on hyvälle työpisteelle, jossa olisi ergonominen työpöytä, tehokas pöytätietokone, työtuoli ja lasertulostin. Työttömänä hänellä ole varaa hankkia näitä. Nainen asuu kahden teini-ikäisen tytön kanssa. Lisäksi perheeseen kuuluu on kaksi aikuistuvaa lasta, jotka asuvat isällään.

Keräyksen toteutuminen auttaisi naista auttamaan edelleen ja samalla vanhojen omien ahdistavien kokemusten väliin tulee etäisyyttä henkisesti lisää.

Naista auttaa ja hänen avun tarpeensa on kartoittanut diakoniatyöntekijä ulla.hautamaki@evl.fi

--

Tavoitesumma
2 000,00 EUR
Kerätty 235 EUR
12%

Tämä kohde on suljettu