<< Takaisin

Sähköpotkulaudat yksinhuoltajaisän lapsille (avattu uudelleen 28.8)

*** Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!****

Avaamme keräyksen uudelleen, koska potkulaudat osoittautuivatkin kalliimmiksi kuin aluksi suunniteltiin. Halvemmissa laudoissa on ollut paljon ongelmia ja eikä muutenkaan neljän pojan käyttöön voi aivan huonoja lautoja hankkia.

Työtön, vähävarainen, neljän kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja isä tarvitsee apuanne.
Perheen lasten pyörät ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi, ja osa on varastettukin talon pyörävarastosta. Isällä ei ole varaa hankkia uusia pyöriä tilalle. Toisaalta, pyörävarasto on edelleen turvaton paikka pyörien säilytykselle. Isä toivoo, että voisi jatkossa turvata lasten kulkuvälineet paremmin, niin ettei näin pääsisi enää käymään. Sähköpotkulaudat voisivat olla ratkaisu tähän. Sähköpotkulaudat voi säilyttää ja ladata kotona, jolloin niitä ei pysty varastaa tai vahingoittamaan.
Perheellä ei ole ollut mahdollisuutta hankkia sähköpotkulautoja, vaikka usealla lasten kavereista niitä onkin. Kouluikäisiä lapsia on perheessä neljä, mutta isän mukaan lapset voivat vuorotella potkulaudan käytössä, joten tavoitteena olisi kahden sähköpotkulaudan hankinta. Potkulaudat voisivat samalla innostaa lapsia myös harrastamaan kavereiden kanssa, sillä muitakaan harrastuksia heillä ei tällä hetkellä ole. Potkulaudoilla olisi samalla laajempikin merkitys kaverisuhteiden ylläpidon ja osallisuuden edistämisessä.
Voisitko sinä mahdollistaa lahjoituksellasi tälle yksinhuoltajaperheen neljälle lapselle kahden sähköpotkulaudan hankinta rikottujen ja varastettujen pyörien tilalle?

Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun vie perille
diakoniatyöntekijä Tuuli Valaranta
Helsingin Mikaelin seurakunnasta
tuuli.valaranta@evl.fi

Tavoitesumma
720,00 EUR
Kerätty 720 EUR
100%

Tämä kohde on suljettu