<< Takaisin

Pölynimurin iso tarve ja vähän pyykinpesukoneenkin.

Eläkkeellä oleva mies kaipaa uutta pölynimuria rikki menneen tilalle. Siivoaminen on hankalaa ilman sitä. Lisäksi pyykinpesukone olisi tarpeen. Hänellä ei pyykinpesukonetta ole ennen ollutkaan, vaan on käynyt taloyhtiön pyykkituvassa pesemässä pyykkinsä. Nyt pyykin kuljettaminen on iän myötä käynyt raskaaksi.

Hän on pärjännyt ja sinnitellyt omillaan jo pitkän aikaa. Nyt tuntuu että haluaisi jotakin apua saada arkeensa ja nämä koneet auttaisivat ja ilahduttaisivat häntä suuresti!

Miehen tilanteen on arvioinut ja lahjoittamasi avun ohjaa perille Raision seurakunnan diakoni Leena Nieminen, leena.a.nieminen@evl.fi

Tavoitesumma
620,00 EUR
Kerätty 260 EUR
42%
Summa *
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Jättämällä yhteystietosi annat samalla luvan markkinointiin. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Lahjoitusta tehdessäsi maksusi käsittelee sopimuskumppanimme Paytrail Oyj. Kotimaanapu käyttää keräyssivuillaan välttämättömiä ja toiminnan kehittämisevästeitä. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme keräyssivujemme luotettavan ja turvallisen toiminnan, kehittämisevästeillä kerätyillä tiedoilla tutkimme esimerkiksi kävijöiden aktiivisuutta ja käyttäytymistä palvelussamme.