<< Takaisin

Pojille hyvät harrastukset ja asiallista vapaa-ajan tekemistä

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Keräysvaroilla autetaan poikien urheiluharrastusta mahdollisimman pitkälle. ***

Kolme murrosikäistä veljestä tarvitsevat aktiivista liikuntaa ja harrastusta, jalkapallo on heidän "juttunsa". Koulumenestys putoaa heti, kun harrastus välillä katkeaa vanhempien maksuvaikeuksiin. Perheen äiti tekee pienellä palkalla töitä ja isä on sairas. Ennen isän sairastumista perheen oli mahdollista selviytyä poikien harrastukseen liittyvistä kuluista, kun elettiin säästeliäästi.

Voisitko olla tukemassa poikia hyvään elämään ja helpottamaan vanhempien tuskaa, kun eivät pysty itse antamaan lapsilleen sitä mitä kuitenkin tietävät heidän tarvitsevan. Harrastukseen liittyvät lisenssit, vaatetus ja jalkineet ovat pienituloiselle perheelle mahdottomat.

Yksi pojista on osoittautunut niin hyväksi pelaajaksi, että hänet haluttaisiin mukaan valmentautumaan Huuhkajaksi ja se tulee leireineen aika kalliiksi. Olisi kuitenkin hienoa ettei lahjakkaan urheilijan tie katkeaisi perheen vähävaraisuuden vuoksi.

Perhettä tukee ja apusi hoitaa perille Raision diakoni Leena Nieminen, leena.a.nieminen@evl.fi

Tavoitesumma
2 500,00 EUR
Kerätty 978 EUR
39%

Tämä kohde on suljettu