<< Takaisin

Nuorelle naiselle pesukone Turussa

Keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut nuori nainen tarvitsee pyykinpesukoneen, jota ei ole taloyhtiössä. Tuloina hänellä on asumistuki ja toimeentulotuki. Pienistä tuloista on vaikeaa säästää hankintaan. Kelasta ja sosiaalitoimesta hän on saanut kielteisen päätöksen hakiessaan sieltä avustusta pesukoneen hankintaan. Nuorella ei ole tukiverkostoa, joka tukisi häntä itsenäisen elämän aloittamisessa. Vielä työn haussakaan ei ole tärpännyt. Haaveissa nuorella ovat korkeakouluopinnot. Hän onkin jo aloittanut ensi kevään pääsykokeisiin valmistautumisen.

Voisitko sinä olla tukemassa nuorta itsenäisen elämän aloittamisessa, oman kodin rakentamisessa ja samalla rohkaista häntä ponnistelemaan kohti omia tavoitteita lahjoittamalla tarpeelliseen, pyykinpesukoneen hankintaan?

Avun tarpeen on arvioinut ja vie eteenpäin Katariinanseurakunnan diakoniatyöntekijä Hanna Suhonen.

Tavoitesumma
475,00 EUR
Kerätty 225 EUR
47%
Summa *
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot
Kiellän suoramarkkinointi- ja tutkimustarkoituksessa tehtävät yhteydenotot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Lahjoitusta tehdessäsi maksusi käsittelee sopimuskumppanimme Paytrail Oyj. Kotimaanapu käyttää keräyssivuillaan välttämättömiä ja toiminnan kehittämisevästeitä. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme keräyssivujemme luotettavan ja turvallisen toiminnan, kehittämisevästeillä kerätyillä tiedoilla tutkimme esimerkiksi kävijöiden aktiivisuutta ja käyttäytymistä palvelussamme.