<< Takaisin

Mummille pesukone

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! ***

Hyvän elämän eläneen pariskunnan yhteinen taival päättyi tänä keväänä. Surun lisäksi taloudelliset huolet tekevät elämän raskaaksi. Edesmennyt mies hoiti kaikki tärkeät asiat kodin ulkopuolella. Leskeksi jäänyt mummi on nyt joutunut surun keskellä hoitamaan sellaisia asioita, joista hänen ei ole koskaan aiemmin tarvinnut huolehtia.

Kuolinpesän omistamasta asunnosta on vielä paljon velkaa jäljellä ja se menee ulosottoon. Mummi joutuu luopumaan kodista, jossa on edesmenneen miehensä kanssa elänyt ja etsimään pienemmän vuokra-asunnon.

Arjen pyörittäminen pienellä eläkkeellä on haastavaa, eikä mihinkään ylimääräiseen ole varaa. Mummin vanha pyykkikone meni rikki, eikä hänellä ole mahdollisuutta hankkia uutta.

Pienikin taloudellinen apu helpottaisi häntä henkisesti ja taloudellisesti raskaassa tilanteessa.

Yhdessä voimme auttaa, jotta mummi saisi uuteen asuntoon pyykkikoneen ja helpottaa velkataakkaa.

Mikäli keräyssummasta jää pyykinpesukoneen oston jälkeen vielä varoja, autamme sillä mummia selviytymään veloista.

Avuntarpeen on selvittänyt ja lahjan vie perille Anjalankosken seurakunnan diakoni Marjo Ihalainen, marjo.ihalainen@evl.fi

Tavoitesumma
700,00 EUR
Kerätty 700 EUR
100%

Tämä kohde on suljettu