<< Takaisin

Lemmikit hoitolassa omistajan sairaalajakson aikana, auta maksuissa

Lemmikkien omistaja, yksin asuva nainen kertoo:

"Sain viime syksynä sydäninfarktin ja jouduin sairaalaan ja kuntoutukseen yli kuukaudeksi. Minut vietiin kotoani ambulanssilla. Asun kahden koiran ja kissan kanssa. Kun jouduin sairaalaan, ambulanssiväen piti järjestää lemmikit hoitoon. Ne vietiin hoitolaan ja joulukuussa selvisi, että niillä on siellä huonot oltavat. Ystäväni veivät minut hakemaan lemmikit pois hoitolasta ja sinne piti maksaa koko summa siltä ajalta, kun koirat ja kissa olivat olleet siellä. Lasku oli järkyttävän iso, melkein 1600e!!! Minulla on pieni eläke ja olen edunvalvonnan piirissä. Ystäväni veli lainasi tuon hoitomaksun ja saimme lemmikit pois hoitolasta. Lemmikkini olivat huonokuntoisia ja saivat olla ystävieni luona kuntoutukseni loppuajan. En saa hoidettua lainaa ystävän veljelle. Pyydän apua."

Tilanteen on selvittänyt Tampereen Eteläisen seurakunnan diakoniatyöntekijä Katri Ikonen,
katri.ikonen@evl.fi



-tavoitesumma-
1 400,00 EUR
Kerätty 350 EUR
25%
Summa *
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot
Kiellän suoramarkkinointi- ja tutkimustarkoituksessa tehtävät yhteydenotot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Lahjoitusta tehdessäsi maksusi käsittelee sopimuskumppanimme Paytrail Oyj. Kotimaanapu käyttää keräyssivuillaan välttämättömiä ja toiminnan kehittämisevästeitä. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme keräyssivujemme luotettavan ja turvallisen toiminnan, kehittämisevästeillä kerätyillä tiedoilla tutkimme esimerkiksi kävijöiden aktiivisuutta ja käyttäytymistä palvelussamme.