<< Takaisin

Lämpöiset talvivaatteet ja junaliput Petrille!

***KERÄYS ON TÄYTTYNYT*** Petrin terveiset lahjoittajille: " Kiitos koko sydämestäni kaikille ihmisille, jotka välititte ja autoitte minua saamaan lämpöiset talvivaatteet. Pääsen tapaamaan poikaani ja mummoani yli kahden vuoden odottamisen jälkeen."Petrillä on taloudellisesti ja terveydellisesti vaikea tilanne. Petrin sairastuttua talous on romahtanut ja tällä hetkellä Petri ei ole työkykyinen. Aiemmin Petri on työskennellyt yritysmaailmassa ja auttanut paljon muita, eikä rahasta ei ole ollut pulaa.

Nyt Petri tarvitsee apua itse.

Petri sinnittelee pienillä tuloilla, mutta joutuu lainaamaan kavereilta rahaa tullakseen toimeen. Petri kantaa huolta myös tyttärestään, joka asuu isän luona joka toisen viikon. Petri joutuu valehtelemaan tyttärelleen, että kaikki on hyvin, vaikka ruokakaapit ovat tyhjänä useamman päivän niillä viikoilla kun tytär ei ole paikalla. Petrillä ei ole minkäänlaisia talvivaatteita hänen laihduttua sairastumisen myötä 20 kiloa.

Petri ei ole myöskään päässyt kotiseudulleen kolmeen vuoteen tapaamaan mummoa ja siellä asuvaa poikaansa, jonka on kasvattanut yksin. Petri toivoo apua myös junalippujen kustannuksiin, jotta pääsisi näkemään omaa poikaansa ja mummoa joulun seudulla.

Voisitko sinä olla tuomassa Petrille toivoa ja auttaa talvivaatteiden sekä junalippujen hankinnassa?

Petriä auttaa ja hänen avun tarpeensa on kartoittanut diakoniatyöntekijä pinja.niemi@evl.fi

Tavoitesumma
550,00 EUR
Kerätty 575 EUR
105%

Tämä kohde on suljettu