<< Takaisin

Lahjoja lapsille Vaasassa

Joulu on vaikeaa aikaa, jos perheen huoltajilla on työttömyyttä, pitkäaikaissairautta tai ylivelkaantumista. Haluamme ilahduttaa sellaisten vaasalaisten perheiden lapsia. Lahjoita lapselle lahja!

Ostamme lahjoituksellanne lahjakortteja vaasalaisiin liikkeisiin, joista voi hankkia lapsille vaatteita, leluja tai kirjoja. Olemme viime vuonna jakaneet noin 200 joululahjaa diakoniatyön asiakasperheisiin. Annamme lahjakortteja niille perheille, jotka ovat saaneet taloudellista tukea seurakunnan diakoniatyöltä vuoden 2021 aikana. Perheen taloudellinen tilanteensa on siis tarkistettu vuoden 2021 aikana.

Toimitamme perheille lahjakortteja, koska perhe voi silloin hankkia lahjoja, jotka ovat lapsille varmasti mieluisia. Tämä on ekologisempaa kuin ostaa lahjoja, jotka eivät olekaan mieluisia ja jäävät käyttämättä. Vältymme myös ison pakettimäärän kuljettamiselta diakoniatyön eri toimipisteisiin ja joulupaperia säästyy.

Tavoitesumma
8 000,00 EUR
Kerätty 70 EUR
1%
Summa *
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot
Kiellän suoramarkkinointi- ja tutkimustarkoituksessa tehtävät yhteydenotot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Lahjoitusta tehdessäsi maksusi käsittelee sopimuskumppanimme Paytrail Oyj. Kotimaanapu käyttää keräyssivuillaan välttämättömiä ja toiminnan kehittämisevästeitä. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme keräyssivujemme luotettavan ja turvallisen toiminnan, kehittämisevästeillä kerätyillä tiedoilla tutkimme esimerkiksi kävijöiden aktiivisuutta ja käyttäytymistä palvelussamme.