Suomessa arviolta joka kuudes elää tällä hetkellä köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla.
Puoli miljoonaa heistä on pienituloisia.
Ruoka-apua tarvitsee jo yli 200 000 henkilöä.
Vakavaa aineellista puutetta kokee 100 000 suomalaista.
Köyhyysrajan alapuolella meillä elää 60 000 lasta.
Elinkustannusten ja ruuan hintojen nopea nousu on iskenyt pahiten jo valmiiksi kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Monessa lapsiperheessä kouluruoka on tänä vuonna saattanut olla päivän paras lämmin ateria, jonka jokainen lapsi saa perheen tilanteesta huolimatta. Kohta alkava koulujen kesäloma on monessa perheessä taloudellisesti vaikeaa aikaa, sillä nälkäiset suut pitäisi pystyä itse ruokkimaan. Kaikkein pienituloisimmille kunnollinen ateria maksaa liikaa.
Lahjoita alla olevalla lomakkeella tai MobilePay numerolla 85508.
Voit myös lähettää tekstiviestin AUTA20 numeroon 16588.
Tai tehdä suoran tilisiirron:
FI54 1596 3000 1028 99
Saaja: Kotimaanapu
Viite: 18610
Kotimaanavun tuki ohjataan seurakuntien diakoniatyön kautta vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseen: ruokakassien ja ruoka-avustusten jakamiseen, elinkustannusten myötä hätään joutuneiden ja vähävaraisten lapsiperheiden taloudelliseen auttamiseen.
Kerätyt varat käytetään vuosien 2023-2024 aikana vähävaraisten auttamiseksi kotimaassa.