Kiirehdi auttamaan yksinhuoltaja isää, ja hänen kolmea pientä lastaan. Lapset ovat 4-, 6- ja 8- vuoden ikäisiä erityistä tukea tarvitsevia lapsia.
Käytännössä isä huolehtii lapsista, sillä lasten äidillä on ollut haasteita terveytensä kanssa ja isä on kantanut päävastuuta yhteisistä lapsista. Työtön isä tekee kaikkensa lasten hyväksi, mutta väsymys, taloushuolet ja yksinäisyys kasaantuvat.
Perheen kodissa oli 1,5 vuotta sitten vesivahinko, jonka korjauslaskua on vielä jäljellä. Isä yrittää maksaa sitä korkeilla koroilla – samalla kun ruokaostokset ja asumiseen liittyvät kulut painavat harteilla joka kuukausi. Työpaikkaa on vaikea löytää lasten erityistarpeiden ja avuntarpeen vuoksi.
Vesivanhingosta johtuneen maksun lyhentäminen todella korkealla korolla on käytännössä mahdotonta. Pelkona on luottotietojen menettäminen ja siitä aiheutuvat lisähaasteet talouteen isossa perheessä. Henkisesti isä kokee olevansa yksin ja avun saaminen haasteisiin on todella vaikeaa.
Jos sinun on mahdollista auttaa, lahjoita. Apusi menee perille Kotimaanavun kautta, suoraan perheelle seurakunnan diakoniatyön kautta – ruokaan, asumiseen ja välttämättömään apuun arjessa.
Perheen rinnalla ja taloudellisen avun selvityksessä kulkee mukana Kallaveden seurakunnan diakoni Kirsi Tuononen kirsi.tuononen@evl.fi