<< Takaisin

Helpotusta sairauden keskelle äiti-ihmiselle

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! ***

Kun takana on pian seitsemäntoista vuotta henkisesti raskasta erityislapsen yksinhuoltajuutta, jonka aikana on sairastettu mm. syöpää, fibromyalgiaa, psoriasista, nivelrikkoa ja masennusta taloudellisesti jatkuvasti hyvin haastavassa tilanteessa, ei ole koskaan ollut mahdollista hankkia itselleen juuri mitään, ainakaan uutena.

Diakoniatyön ja järjestöjen ruoka-aputoiminta on vuosien varrella tullut tutuksi ja sitä joudutaan hyödyntämään edelleen. Tyttärelle on haettu ja saatu mm. Tukikummiavustus, jonka turvin hän on voinut tehdä tarpeellisia hankintoja.

Taloudellisen avun lisäksi on tarvittu paljon keskusteluapua ja sekin jatkuu edelleen. Eläkkeelle pääsyä ollaan juuri myös selvittelemässä.

Hankintalistalla olisi monenlaista, mutta kärkipäässä tukevat, hyvät ulkoilukengät ja ulkoilupuku, lisäksi alusvaatteita ja liinavaatteita. Perheen kissa tarvitsisi myös käynnin eläinlääkärillä, hengitys rohisee.

Pienelläkin avulla olisi suuri merkitys jaksamiselle tässä elämänvaiheessa ja vaatehankinnat mahdollistaisivat terveyttä edistävää liikkumista ulkona.

Kiitos jos voit olla mukana auttamassa!

Avun tarpeen on selvittänyt ja vie perille Lohjan seurakunnan diakoni Krista Kallio.

Tavoitesumma
650,00 EUR
Kerätty 650 EUR
100%

Tämä kohde on suljettu