<< Takaisin

Elämän kevääseen

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! ***

Yksinhuoltaja äidillä alkaa uusi elämä ja kevät 6 lapsen kanssa. Vaikea parisuhde on päättynyt ja asioiden uudelleen järjestely on käynnissä. Uskomattomalla sinnikkyydellä äiti on järjestänyt asioitaan hakien apua sosiaalityöstä, Kelalta ja diakoniatyöstä. Hyvässä yhteistyössä apua ja tukea on saatu järjestymään niin äidille, kuin lapsille. Paljon on vielä työtäkin jäljellä ja päätöksiä avustuksista odotetaan saatavaksi.

Äiti työskentelee osa-aikatyössä ja tulot ovat sen mukaiset. Uuteen kotiin muuttamista varten äiti on joutunut lainaamaan autoa, koska itse ei sellaista omista eikä sitä olisi varaa ylläpitää. Kotiin on joutunut tekemään myös esim.
kodinkonehankintoja. Taloudellinen tilanne on tällä hetkellä hyvin haavoittuvainen.

Lapset ovat kasvaneet talven aikana niin kovasti, että vanhat pyörät ovat käyneet pieniksi ja osa pyöristä on jo tulleet käyttöikänsä päähän. Nappulakengätkin puristavat varpaita ja lasten harrastemaksuja pitäisi voida maksaa, jotta lasten harrastukset voisivat jatkua normaalisti vuoden loppuun.

Haluaisitko sinä lahjoittaa ja auttaa äitiä hankkimaan tarvittavat harrastevälineet ja pyörät lapsille.

Perheen tilanteen on kartoittanut ja avun perille toimittaa Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekjä Paula Sirviö, paula.sirvio@evl.fi

Tavoitesumma
2 000,00 EUR
Kerätty 2000 EUR
100%

Tämä kohde on suljettu