<< Takaisin

Auta pienituloista opiskelijaa lemmikin hoitokuluissa

****Keräys on täyttynyt. Lämmin kiitos lahjoittajille!****

Pienituloisen opiskelijanaisen lemmikkikoira sairastui ja aiheutti kuluja, jotka suistivat opiskelijan talouden raiteiltaan. Rakas lemmikki loukkaantui pahasti viime vuonna ja joutui leikkaukseen. Hoidosta johtuneet eläinlääkärikulut nousivat suuriksi, vaikka koiraa on hoidettu kunnallisessa eläinlääkärissä.
Lemmikki on opiskelijalle kaikki kaikessa ja auttanut jaksamaan raskasta opiskelijan arkea. Tästä syystä hän joutui taloudellisesti erittäin tukalaan tilanteeseen, koska ei voinut jättää rakasta lemmikkiä hoitamatta.
Ylimääräiset menot ovat aiheuttaneet sen, että vuokraan, eikä ruokaan ole tahtoneet enää riittää rahat.
Lemmikki on voinut nyt jo paljon paremmin, mutta tarvitsee tänä keväänä vielä jatko-operaation. Opiskelija on nyt uudelleen joutumassa pulaan koiran hoitokulujen, kuten röntgenin ja leikkauksen johdosta.
Voisitko sinä auttaa lahjoituksellasi tätä pienituloista opiskelijaa ja hänen lemmikkiään? Lahjoituksesi on omistajalleen äärimmäisen tärkeä ja merkityksellinen, hänen oman jaksamisensa kannalta.
Opiskelijan tilanteen on kartoittanut diakoni Maria Virtanen, maria.e.virtanen@evl.fi, Helsingin Mikaelin seurakunta.
Kotimaanavun kautta lahjoituksesi menee perille luotettavasti ja läpinäkyvästi.


Tavoitesumma
805,00 EUR
Kerätty 805 EUR
100%

Tämä kohde on suljettu