<< Takaisin

Apua ylivelkaantuneelle perheelle

Vaasalainen lapsiperhe otti lainaa ja remontoi kodin pintoja kauniiksi. Remonttilainaa ei oltu vielä ehditty maksaa pois, kun perhe joutui muuttamaan pois kotoaan sisäilmaongelmien vuoksi. Äiti oli viimeisillään raskaana, kun kodista jouduttiin luopumaan. Sekä vanhemmat että lapset olivat oireilleet pitkään kosteusvaurioista ennen kuin terveystarkastaja asetti asunnon käyttökieltoon.

Isä ja äiti sekä perheen kolme pientä lasta joutuivat luopumaan rakkaan kodin lisäksi kaikista kodin tarvikkeista huonekaluista, kodin tekstiileistä ja vaatteista lähtien. Perheen pienimmätkin joutuivat jättämään pehmolelunsa.

Koko kodin irtaimiston uusiminen yllättäen oli perheelle todella haastavaa ja vaikuttaa talouden hallintaan pitkään. Selviytyäkseen vanhemmat joutuivat ottamaan lisää velkaa. Tämän vuoksi perheellä on ollut taloudellisesti tiukkaa pitemmän aikaa. Yhdellä perheen lapsista on säännöllinen lääkitys ja kalliin lääkkeen on oltava puoli vuotta käytössä, ennen kuin siihen saa Kelalta korvauksen. Äiti oli pitkään työttömänä, mutta sai vihdoin vakituisen työsuhteen.

Perusarjen, lainojen ja velkojen hoitamisen lisäksi perheen talous ei kestä yhtään ylimääräisiä kuluja. Välttämättömät lisäkulut, auton korjaaminen ja pyykkikoneen hankinta rikki menneen tilalle, lisäsi perheen huolta arjesta selviytymisestä monien kuukausien ajaksi. Elinkustannusten nousu on vaikeuttanut entisestään perheen mahdollisuuksia pysytellä pinnalla taloushuolien kanssa. Heillä on vaikeuksia hankkia arjen perusasioita, kuten vaatteita kasvaville lapsille, hygieniatarvikkeita tai työkenkiä.

Jos sinulla on mahdollisuus, auta perhettä hiukan eteenpäin. Loppuvuodesta vanhemmat saavat velkoja maksettua niin paljon, että voivat selvitä arjesta paremmin.

Perheen avun tarpeen on arvioinut ja vie perille Vaasan seurakunnan diakoniatyö, Minna Hirvilammi minna.hirvilammi@evl.fi

-tavoitesumma-
1 400,00 EUR
Kerätty 910 EUR
65%
Summa *
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot
Kiellän suoramarkkinointi- ja tutkimustarkoituksessa tehtävät yhteydenotot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Lahjoitusta tehdessäsi maksusi käsittelee sopimuskumppanimme Paytrail Oyj. Kotimaanapu käyttää keräyssivuillaan välttämättömiä ja toiminnan kehittämisevästeitä. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme keräyssivujemme luotettavan ja turvallisen toiminnan, kehittämisevästeillä kerätyillä tiedoilla tutkimme esimerkiksi kävijöiden aktiivisuutta ja käyttäytymistä palvelussamme.