<< Takaisin

Apua vähävaraisille -syyskeräys Oulussa

Osallistu syyskeräykseen ja anna lahja lähimmäiselle. Keräysvaroilla autetaan työttömyyden, sairauden, velkaantumisen tai jonkin muun syyn takia taloudelliseen ahdinkoon ajautuneita Karjasillan seurakunnan alueella.

Taloudellisten ongelmien lisäksi autettavillamme on usein ongelmia elämässään myös muiden asioiden kanssa. Elämänhallintaa ja jaksamista vaikeuttaa se, jos rahaa ei riitä arkisiin asioihin kuten ruokaan, hygieniaan ja vastaaviin perustarpeisin.

Apu ohjataan perille Karjasillan seurakunnan diakoniatyön kautta. Kartoitamme jokaisen asiakkaan tilanteen erikseen ennen kuin avustus myönnetään. Keräys on voimassa 30.11.2018 saakka.

Lisätietoja Nina Niemelä p. 040 5752711












Tavoitesumma
1 000,00 EUR
Kerätty 80 EUR
8%
Summa
EUR
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Keräyslupa RA/2018/857, voimassa 1.10.2018 - 30.9.2020, koko Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta, myöntänyt Poliisihallitus 28.09.2018 klo 15:59:25. Keräytyt varat käytetään heikommassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön kanssa