<< Takaisin

Apua sairauskuluihin ja asunnon kalustamiseen

*** Keräys on päättynyt. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! avustuksen turvin elämä on hiukan helpompaa. Hänellä on uusi koti ja asuinalue, johon voi asettua ja rakentaa tulevaisuuttaan. ***

Monisairas, 34-vuotias, sairauseläkkeellä oleva nainen, on joutunut aloittamaan kaiken alusta vajaa vuosi sitten, kun hän pakeni väkivaltaisesta parisuhteesta.

Nyt, valitettavasti, vainoaminen jatkuu ja on uusi muutto edessä. Tällä hetkellä hän on turvakodissa.
Nykyinen asunto ei ole tuntunut kodilta koskaan. Se on edelleen lähes kalustamaton. Henkisten vammojen lisäksi hän kärsii kovista selkäkivuista ja suolistovaivoista, joiden syy vielä selvittämättä. Tutkimuksia on tulossa. Fysioterapeutti on suositellut apuvälineitä, mutta hänellä ei ole varaa niitä hankkia.

Pienillä tuloilla selviäminen ei ole helppoa. Lääkärin määräämiä lääkkeitäkin on välillä vaikea saada ostetuksi. Sairauksien hoitokulut ovat horjuttaneet hänen talouttaan ja voimavarojaan.

Nainen sinnittelee päivästä toiseen ja on ollut välillä valmis luovuttamaan.

Ole sinä mukana keventämässä hänen huoliaan. Se antaa uskoa tulevaisuuteen, uuteen alkuun.

Avun tarpeen on kartoittanut ja avun toimittaa perille Espoonlahden seurakunnasta diakonissa taina.leinonen@evl.fi


Tavoitesumma
1 000,00 EUR
Kerätty 680 EUR
68%

Tämä kohde on suljettu