Kolmen erityislapsen äiti kaipaa taloudellista tukea perheelleen. Äiti on tällä hetkellä sairaslomalla Hortonin neuralgian vuoksi, ja hänelle on myönnetty kuntoutustueksi toukokuun loppuun asti kansaneläke.
Taloudellista tiukkuutta tänä keväänä aiheuttaa se, että eläkepäätöksen saaminen kesti. Tämän vuoksi hänelle ehdittiin maksaa työmarkkinatuki, joka peritään nyt takaisin myönnetystä eläkkeestä. Äiti hakee jatkoa kuntoutuspäätökseen, mutta käsittely saattaa kestää kuukausia.
Perheessä on kolme alakouluikäistä lasta, joista jokaisella on todettu ADHD. Heidän hoitonsa ja avuntarpeen selvittäminen ovat vaatineet äidiltä paljon ja kuormittaneet koko perheen jaksamista. Yhdellä lapsista on myös laaja-alaiset allergiat ja astma.
Tänä keväänä perheen pesutorni hajosi. Taloyhtiössä ei ole pesutupaa, joten pesukone on elintärkeä. Äiti hakeekin apua ensisijaisesti uuden pesutornin hankintaan.
Äiti myös toivoo, että voisi tarjota lapsille kesällä jotain virkistävää. Lasten vilkkauden ja taloudellisen tilanteen tiukkuuden vuoksi perhe ei ole pystynyt järjestämään aikaisempina kesinä juurikaan yhteistä kesälomapuuhaa.
Nyt lapset ovat isompia, ja he ovat saaneet terveydenhuollosta tukea erityistarpeisiinsa. Tänä kesänä äiti toivoisi, että voisi viedä lapset Linnanmäelle ensimmäistä kertaa.
Äiti on kiitollinen kaikesta mahdollisesta tuesta, ja pienikin taloudellinen apu merkitsee heille todella paljon.
Avun tarpeen on arvioinut ja avun toimittaa perille Hyvinkään seurakunnan diakoniatyöntekijä Suvi Sillanpää, suvi.sillanpaa@evl.fi