<< Takaisin

Apua pariskunnalle sairauden yli

***Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi!***

55-vuotias nainen, hoitoalan ammattilainen on murtanut lonkkansa viime kesänä ja joutunut jäämään sairaslomalle. Ortopedille pääsyä odotellaan tällä hetkellä, koska kipuja on yhä ja liikkuminen ajoittain hankalaa. Mahdollisesti edessä voi olla uusi operaatio.

Mies on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä työtapaturman ja sitä seuranneen hoitovirheen takia jo vuosia. Pariskunta on joutunut turvautumaan korkeakorkoisiin luottoihin, joista on seurannut velkakierre. Nyt velkoja on ulosoton kautta maksettu neljän vuoden ajan ja tänä keväänä on vihdoin mahdollisuus hakea velkajärjestelyä.

Perheellä on myös koira, joka on sairastellut kevään aikana. Sille on jouduttu hakemaan pysyvä kipulääkitys nivelvaivoihin. Perhettä on avustettu diakonian varoin mahdollisuuksien mukaan, mutta apua välttämättömiin elämisen kustannuksiin, lähinnä ruokaan, tarvittaisiin tässä tilanteessa vielä lisää. Perheellä on tarve saada ruoka-apua vielä kesän yli, alkusyksylle saakka. Tällöin heidän tilanteensa olisi jo parempi velkajärjestelyn ja rouvan työkykyisyyden osalta.

Voisitko sinä olla auttamassa tätä pariskuntaa tämän vaikean ajan yli? Avun tarpeen on selvittänyt ja avun vie perille Lohjan seurakunnan diakoni Krista Kallio krista.kallio@evl.fi

Tavoitesumma
700,00 EUR
Kerätty 700 EUR
100%

Tämä kohde on suljettu