<< Takaisin

Apua elämiseen nuorelle opiskelijalle

*** Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi! Lahjan saaja iloitsee ja on kiitollinen saamastaan avusta peruselämiseen. Hän on myös saanut kesäksi töitä, mikä auttaa taas elämässä eteenpäin.* **

Nuori maahanmuuttajamies opiskelee ammattitutkintoa Kajaanissa. Tarkoitus on opintojen päätyttyä jäädä Suomeen asumaan ja tekemään ammattia vastaavaa auttamistyötä. Opinnot ovat edenneet hyvin ja valmistuminen häämöttää vuoden lopulla.

Opiskelu ja eläminen on pitänyt rahoittaa tekemällä siivousalan keikkatöitä opiskelun ohessa. Nyt työt ovat kuitenkin vähentyneet niin, että vuokraa on jäänyt vähän rästiin ja eläminen on tosi tiukkaa. Suomen opinto- ja muihin tukiin ei ole oikeutta ja nyt on pelkona se, että viime metreillä nuori mies joutuu keskeyttämään koulun ja palaamaan kotimaahan.

Pyydän lahjoitustasi elämässä eteenpäin pyrkivälle nuorelle ruokaan ja elämisen perusmenoihin.

Avuntarpeen ja nuoren elämäntilanteen on kartoittanut ja avun vie perille Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Anneli Kemppainen, anneli.kemppainen@evl.fi

Tavoitesumma
470,00 EUR
Kerätty 476 EUR
101%

Tämä kohde on suljettu