<< Takaisin

Apua elämän karikolle

Keräys on tullut täyteen. Lämmin kiitos lahjoituksestasi!

Anni on työssäkäyvä ja asiansa tunnollisesti hoitanut aikuinen nainen.

Hän on hiljattain eronnut hyvin vaikeasta parisuhteesta, jossa kolmantena pyöränä oli Kuningas Alkoholi. Eroaminen oli monessa mielessä pitkällistä ja kivuliasta, ja jätti Annille kohtuuttoman suuren taloudellisen taakan. Anni asuu yksin omakotitalossa, jonka omistaa edelleen ex-avopuolisonsa kanssa. Annin kontolla on kaikki taloon liittyvät kulut eikä ex-puoliso suostu maksamaan mitään. Taloa on yritetty myydä tuloksetta. Vaikka talo menisikin kaupaksi, siitä saatava raha ei riitä kattamaan kaikkea taloon liittyvää velkaa. Talo on kallis riippakivi, josta on hyvin vaikea päästä eroon.

Taloustilanne oli tiukkuudesta huolimatta jonkin aikaa hallinnassa, mutta nyt Anni on joutunut sairauslomalle ja sen myötä tulot ovat pienentyneet. Hän on alkanut kärsimään paniikkikohtauksista ja muutkin fyysiset vaivat ovat pahentuneet. Huoli tulevaisuudesta painaa ja oirehtii koko kropassa. Sairauslomasta aiheutuneet tulonmenetykset vain pahentavat toivottomuuden tunnetta.

Diakoniatyö on kartoittanut taloustilanteen, ja todennut, ettei mistään menoerästä voi enää nipistää. Myös muut mahdolliset avunlähteet on jo tarkisteltu. Lahjoituksellasi varmistamme, että akuutit laskut saadaan maksettua ja Anni pysyy ruoassa. Tavoitteena on se, ettei Anni velkaantuisi, ja että hän pääsisi omille jaloilleen sairausloman päätyttyä.

Kiitos, jos voit tuoda Annin kuormittavaan elämäntilanteeseen toivoa ja valoa.

Avun vie perille Kajaanin seurakunnan diakoni Minttu Pekkarinen, minttu.pekkarinen@evl.fi.

Tavoitesumma
1 150,00 EUR
Kerätty 1340 EUR
117%

Tämä kohde on suljettu