<< Takaisin

Anna yksinhuoltajaäidille apua arkeen

Kolmen alakouluikäisen lapsen yksinhuoltaja äiti tarvitsee tukea kodinhankintojen tekemiseen Oulussa. Äiti on työtön, joten perheellä on todella tiukkaa taloudellisesti. He tarvitsevat apua ihan tavallisiin, arkisiin asioihin, kuten lasten petivaatteille, astioille, siivousvälineille ja keittiönpöydälle, joihin heillä ei ole varaa.

Äidillä on taustallaan hyvin vaikeita kokemuksia ja nykyinen elämäntilanne on haastava. Perheen aiempaan asuntoon murtauduttiin ja kaikki irtaimisto vietiin.

Perheen saamat sosiaalituet ovat pienentyneet entisestään, eivätkä riitä kattamaan elinkustannuksia. Mitään ylimääräisiä hankintoja vuokran ja ruuan lisäksi ei ole mahdollista tehdä. Aiempien ulosottovelkojen vuoksi äiti ei pysty tekemään tarpeellisia hankintoja osamaksulla. Pienistä tuloista on hyvin vaikea saada myöskään säästettyä.

Olisiko sinulla mahdollisuus auttaa tätä perhettä? Avun tarpeen on selvittänyt ja avun perille vie Karjasillan seurakunnan diakoniatyö, Mirva Karhu, mirva.karhu@evl.fi

Tavoitesumma
1 755,00 EUR
Kerätty 585 EUR
33%
Summa *
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot
Kiellän suoramarkkinointi- ja tutkimustarkoituksessa tehtävät yhteydenotot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön ja muiden yhteistyökumppanien kanssa. Lahjoitusta tehdessäsi maksusi käsittelee sopimuskumppanimme Paytrail Oyj. Kotimaanapu käyttää keräyssivuillaan välttämättömiä ja toiminnan kehittämisevästeitä. Välttämättömien evästeiden avulla varmistamme keräyssivujemme luotettavan ja turvallisen toiminnan, kehittämisevästeillä kerätyillä tiedoilla tutkimme esimerkiksi kävijöiden aktiivisuutta ja käyttäytymistä palvelussamme.