<< Takaisin

Äiti ja kaksi pientä lasta tarvitsee apuasi Turussa

Vähävarainen äiti ja kaksi pientä lasta Turussa, ovat taloudellisesi hankalassa tilanteessa ja tarvitsevat apuasi. Äiti on vienyt yksin perhettä eteenpäin pienillä tuloillaan. Isä asuu toisaalla ja on työtön. Lisäksi hän kärsii isoista terveysongelmista, eikä näin ollen ole pystynyt olemaan perheen tukena.

Yhteiskunnan tukien normit eivät ole pystyneet tätä perhettä auttamaan, jonka vuoksi äiti on velkaantunut, mikä rasittaa nyt jokapäiväistä arjesta selviytymistä. Velkaa on kertynyt sairaalalaskuista ja muista perhettä yllättäneistä ylimääräisistä menoista. Perheenäidillä ei ole ollut varaa lyhentää velkaa kuin minisumman verran kuukausittain, joten velkasumma on lyhentynyt hyvin hitaasti.

Tilanne on perheelle raskas henkinen taakka. Saadessaan maksettua velan pois kokonaisuudessaan, jättäisi se perheelle enemmin taloudellista liikkumatilaa ja mahdollisuutta itsenäiseen selviytymiseen sekä ehkäisisi lisävelkaantumista.

Voisitko sinä olla lahjoituksellasi auttamassa tätä vähävaraista äitiä saamaan taloutensa tasapainoon, jotta elämä vihdoin tuntuisi keveämmältä ja äidillä jäisi enemmin voimavaroja huolehtia kahdesta pienestä lapsestaan.
Perheen tilanteen on kartoittanut ja heitä tukee sekä vie lahjoittamanne avun perille diakoni Elina Okko
elina.okko@evl.fi

Tavoitesumma
3 125,00 EUR
Kerätty 720 EUR
23%
Summa*
Maksa keräys täyteen
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Yhteystietojen jättäminen on vapaaehtoista. Keräyslupa RA/2020/639, joka on voimassa 1.9.2020 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön kanssa.