<< Takaisin

Ahkera ja lahjakas tyttö kaipaa apuasi

Tyttäreni harrastaa kahdeksatta vuotta Cheerleadingia ja on nyt noussut SM-tasolle. Harrastuksen kausimaksu on n.650€ ja lisäksi varusteet. Koska taso on koventunut, myös kilpailujen hinnat ovat nousseet. Jos haluaa pysyä joukkueessa mukana kilpailuihin osallistuminen maksaa yöpymisineen ja matkoineen n. 350€/kilpailu. Keräyksen tavoitteena on hänen tukemisensa useammassa kilpailussa. Hänen tasollaan kilpailuja tulee ainakin kuusi vuodessa.
Vähävaraisen yksinhuoltajaperheen vanhin tytär harrastaa Cheerleadingia ja on nyt noussut siinä korkealle tasolle.

Tytölle harrastus on rakas ja kaikki kaikessa. Hän on saanut Kotimaanavun lahjoittajilta apua ennenkin ja on siitä kiitollinen.

Harrastuksen kalleuden vuoksi hän kuitenkin ymmärtää, ettei sitä voi jatkaa enää kovin pitkään. Niinpä hän suunnittelee ryhtyvänsä valmentajaksi, sillä äidillä on pieni palkka ja kaksi alaikäistä lasta huollettavanaan. Isä ei tue asiaa millään lailla. Valmentajana toimiminen toisi apua koko perheen talouteen.


Perheen avuntarpeen on kartoittanut diakoni Leena Nieminen leena.a.nieminen@evl.fi


Tavoitesumma
1 800,00 EUR
Kerätty 150 EUR
8%
Summa
EUR
Nimi
Sähköposti
Puhelin
Osoite
Lisätiedot

Täytä vähintään kaikki pakolliset (violetilla merkityt) kohdat.

Keräyslupa RA/2018/857, voimassa 1.10.2018 - 30.9.2020, koko Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta, myöntänyt Poliisihallitus 28.09.2018 klo 15:59:25. Keräytyt varat käytetään heikommassa asemassa olevien auttamiseen Suomessa. Avun vie perille Kirkkopalveluiden Kotimaanapu yhteistyössä paikallisseurakuntien diakoniatyön kanssa